 |
|
Helsingin kaupunginteatterin
Stalker-esityksen tempossa on havaittavissa vahva
tarkovskilainen vaikutus.
|
Tutkimassa tuntematonta
Nimi Stalker tuo ensimmäisenä mieleen Andrei
Tarkovskin samannimisen elokuvan, joka perustuu Arkadi
ja Boris Strugatskin scifi-romaaniin Huviretki
tienpientareelle (1972). Samaan teokseen perustuu
teatteriryhmä Circus Maximuksen yhteistyössä Helsingin
kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin kanssa
valmistama esitys.
Mikko Viljasen suomentama ja dramatisoima
Stalker keskittyy tarkastelemaan ihmisten ja
yhteiskunnan suhdetta tuntemattomaan. Henry Hanikka ja
Lorenz Backman näyttelevät tiedemiehiä, joiden
puheenvuorot toisilleen ja yleisölle edustavat
luonnontieteen ja humanistisen tutkimuksen toisistaan
poikkeavia tapoja suuntautua tutkimuskohteeseensa.
Tiedemiesten osuuksia ovat olleet mukana kirjoittamassa
filosofi Ville Lähde ja suomentaja Topi Makkonen.
Tarinassa kanadalaisen Marmontin pikkukaupungin
liepeille on ilmaantunut jotakin, mitä on ensin luultu
pudonneeksi meteoriitiksi. Sittemmin ilmiön, jolla on
ollut näkyviä seurauksia ympäristöön, on arveltu olevan
maan ulkopuolisen elämän kontakti- tai kenties jopa
valtausyritys. Alue on suljettu ja siellä asuneet
ihmiset on siirretty muualle pakkotoimin. Paikkaa
kutsutaan Vyöhykkeeksi ja sen tutkimus on tiukasti
Instituutiksi kutsutun laitoksen hallinnassa.
Inhimilliseen tapaan Vyöhykkeellä käydään kuitenkin
ryöstöretkillä, sillä alueelta löytyvillä oudoilla
materiaaleilla ja esineillä on hyvä markkina-arvo.
Vyöhykkeellä retkeileviä, yhteiskunnan rikollisiksi
määrittelemiä uhkarohkeita antisankareita kutsutaan
stalkereiksi. He uhmaavat toimillaan hengenvaaraa ja sen
lisäksi jälkikasvunsa terveyden; Vyöhykkeen on todettu
aiheuttavan geneettisiä muutoksia.
Vieras vieressäni
Mikko Kannisen ohjaama esitys on laadultaan
keskittynyt ja omalla tavallaan intensiivinen. Vaikka
esitys ei perustukaan Tarkovskin elokuvaan, vaan sen
kanssa samaan alkuperäisteokseen, tuntuu esityksen
tempossa vahva tarkovskilainen vaikutus. Ajankäyttö on
sitkoista, tapahtuman kaaret pitkiä, havainnoinnille ja
tarkkailulle on tilaa, toiminta ei ryntää eteenpäin,
vaan etenee tunnustellen.
Tarinan keskiössä on Redrick Shoehart -niminen
stalker (Tommi Raitolehto) perheineen ja tuttavineen.
Kolmikkona tai pareittain retkeilevien stalkereiden
(Raitolehto, Turkka Mastomäki, Kimmo Takala)
Vyöhyke-matkat esitetään koreografioituna tasarytmisenä
tanssina, jossa korostuu miesten välinen sanaton yhteys
ja riippuvuus toisistaan.
Raitolehto kannattelee sulkeutuneella olemuksella
esityksen jännitettä vierauden teemassa. Piitu Uskin
roolityö ikuisesti käteen juuttunutta tupakkaa
pitelevänä vaimona on niinikään vaikuttava, samoin on
Aino Uskin mykällä läsnäololla toimiva lapsihahmo.
Redin ja perheen välinen etäisyys ja perheen jatkuva
läsnäolo näyttämöllä silloinkin, kun miesjoukko
matkailee Vyöhykkeellä saa jopa ajattelemaan esitystä
eräänlaisena Sillantauksen ja Gyllingin Naisen
kanssa -sarjakuvan vakavampana versiona ja
sukupuolia toisilleen vieraina, tuntemattomina
vyöhykkeinä. Esityksen väitteet ja tulkinnat aiheestaan
eivät kuitenkaan johdata katsojaa eteenpäin suuntaan
eikä toiseen.
Stalkerin scifi-otteessa on vahva
nostalgia-leima. Nykyteatterille ominaisia kerronnan
keinoja edustaa näyttämön takaosan suuri videoscreen,
mutta esityksen aihe ja rakenne ovat muodoltaan
perinteisiä, tutun tuntuisia.
OUTI LAHTINEN
Stalker, Arkadi ja Boris Strugatskin
romaanista dramatisoinut ja suomentanut Mikko Viljanen,
ohjaus Mikko Kanninen, lavastus ja pukusuunnittelu J-P
Kiljunen, koreografia Kati Kallio, valot Tomi
Suovankoski, äänet Nuutti Vapaavuori, videot Pontus
Schönberg, Tero Takalo, Pink Twins. Circus Maximus
yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin ja Tampereen
Työväen Teatterin kanssa, ensi-ilta Helsingin
Kaupunginteatterin Studio Elsassa 21.11.2003. Esitykset
4.12. asti.
Päivitetty 24.11.2003 1:00:23 | Tulostettava
versio | 
